Iskelmäkanavien kestosuosikki ja ahkerasti keikkailevan Taikakuun charmantti solisti Janne Raappana julkaisee toisen soololevynsä 24.2.2010.
Ensimmäinen single, tulevan albumin nimikappale "Rakkaus on hulluus" oli Radio Suomen soitetuin kappale vuonna 2009. Juuri julkaistu uutuussingle Maksoin vapaudestain jatkaa tarttuvalla pop-iskelmälinjalla aiempien hittisinglejen tapaan.
Iskelmätaivaan seuraava kiintotähti
Taikakuu-orkesterissa 12 vuotta vaikuttanut Janne Raappana on tehnyt musiikkia koko ikänsä. 150 keikkaa vuodessa tahkoava tanssiorkesteri on saavuttanut Suomessa vankan suosion ja koulinut keulakuvastaan varman viihdyttäjän, jonka ainutlaatuinen ääni koskettaa iästä riippumatta. Ei ole ihme, että Janne Raappanasta povataan iskelmätaivaan seuraavaa kiintotähteä.
Biisilista:
1. Rakkaus on hulluus
2. Mies on maassa
3. Taustapeili
4. Ehjäksi tee
5. Sydän eikä pää
6. Maksoin vapaudestain
7. Jenkkikassi
8. Mä olen myyty
9. Laiva
10. Kaksi onnellista